Valikko

Tiedottaminen

Tekstiviestitiedotus

Vuodesta 2012 lähtien on tiedottamiseen käytetty tekstiviestitiedottamista. Suunnitelluista huolto- ja korjaustöistä johtuvat katkokset palvelussa tiedotetaan keskeytysalueen asiakkaille ennakkoon tekstiviestillä. Myös äkillisissä tapauksissa pyritään tilanteesta ilmoittamaan keskeytysalueen asiakkaille tekstiviestillä.

Toivomme, että ilmoittaisitte matkapuhelinnumeronne toimistoon, jotta tiedotteemme tavoittaisi teidät. Muistattehan myös ilmoittaa mahdollisen puhelinnumeron muutoksen, jotta tiedot olisivat ajantasalla. Tekstiviesti lähtee siihen numeroon, jonka asiakas on ilmoittanut Kokemäen Vesihuoltoon. Asunto-osakeyhtiöissä yms. tekstiviesti lähetetään yhdyshenkilölle (yleensä isännöitsijä), joka huolehtii tiedon välittämisestä eteenpäin.

Tiedotuskanavat

Kokemäen Vesihuolto Oy tiedottaa asiakastiedotteet ensisijaisesti tekstiviesteillä sekä nettisivuilla. Lisäksi suunnitelluista laajalle alueelle vaikuttavista huolto- ja korjaustoimenpiteistä ilmoitetaan myös Kokemäen paikallislehdissä (Sydän-Satakunta, Valtaväylä) ja Satakunnan Radiossa.

Useimmiten vika ilmenee ennalta varoittamatta ja vian laajuutta ei heti voida arvioida. Silloin ilmoitetaan nettisivujen uutispalstalla. Mikäli pystytään rajaamaan heti alue, jota vika koskee, pyritään siitä lähettämään asiakkaille tekstiviesti.